Mikkelilukee

Haukivuoren lukupiiri luki Teemestarin kirjan

Haukivuoren lukupiiri luki Teemestarin kirjan

14.04.2019

Haukivuoren kirjastossa kokoontuu joka kuukausi lukupiiri keskustelemaan luetusta kirjallisuudesta. Lukupiiri on kokoontunut pian kahden vuoden ajan, ja se on kaikille avoin. Monipuolinen lukemisto on koostunut mm. runoista, historiallisista teoksista ja elämäkerroista. Teoksista mainitaan Kalevala, Rosa Liksomin Eversti, Tommi Kinnusen Neljäntienristeys ja Maarit Tyrkön Tyttö ja nauhuri.

Maaliskuun lopun kokoontumisessa lukuvuorossa oli Lukemisen unelmavuoden teemakirja, Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Kirjan hengessä iltaan sisältyi poikkeuksellisesti teetarjoilu runsaiden suolaisten ja makeiden suupalojen kera.

Teen siemailun lomassa Rauni Berndt johdatteli teokseen kertomalla kirjailija Emmi Itärannasta ja hänen tuotannostaan, minkä jälkeen keskustelu siirtyi itse teokseen ja sen teemoihin. Puhtaan veden kysymys ja maailman vesivarannot puhuttivat. Edeltävältä kesältä löytyi omakohtaisiakin kokemuksia veden vähyydestä luonnossa.

Teemestarin kirjan kautta keskustelu polveili muihin dystopia-genren teoksiin kuten George Orwellin kirjoittamaan Vuonna 1984. Teemestarin kirjan teemat toivat mieleen myös lukemistoa, jossa käsitellään haastavia yhteiskunnallisia oloja kuten Adam Johnsonin teoksessa Orpokodin poika.

Lukupiirin lopuksi osallistujat vinkkasivat toisilleen mielekästä lukemista. Suosituksen sai esimerkiksi Mia Kankimäen Naisia, joita ajattelen öisin. Minna Rytilahden Rouva C. keskustelutti.  

Seuraavaksi lukupiiri suunnitteli syventymistä nykyrunoihin. Muutama maistiainen saatiin jo illan aikana teoksista, joita kirjaston väki oli ystävällisesti etsinyt lukupiirin käyttöön. Kuultiinpa illassa myös lukupiiriläisen omaa upeaa runotuotantoa.  


Meijän Mikkeli Mikkelin Seutukirjasto